Sorin Sirkuksella syksyn TEIJO-toiminta alkoi elokuussa kun ryhmät,
Kylmäkosken vankilan ryhmää lukuunottamatta, kävivät katsomassa Sorin
"Poksi"-esityksen kansainvälisillä Caravan-sirkusfestareilla.
Sen
jälkeen sirkusopettajat vierailivat ryhmien omissa paikoissa kertomassa
itsestään ja hankkeesta ja tutustumassa porukkaan. Näillä kick off
-vierailuilla osallistujat pääsivät myös jo kokeilemaan vähän
sirkustemppujakin ja kertomaan toiveistaan.
Varsinaiset sirkusharjoitukset aloitettiin elokuun lopulla. Syksyn
mittaan on kaikissa ryhmissä päästy kokeilemaan eri sirkuslajeja,
rikkomaan omia rajoja ja kokemaan uusia juttuja. Aremmat ja
passiivisemmatkin osallistujat ovat uskaltautuneet mukaan ja kaikki
ovat
löytäneet uusia vahvuuksia itsestään. Jättitrampolliinilla temppuilu on
saanut aikaan monet vapautuneet naurut ja onpa joku päässyt
pyörittämään
myös ihkaoikeaa tulikeppiä.
Kylmäkosken vankilassa on päästy sirkustelemaan kahden eri porukan
kanssa, joista molemmat ovat olleet innolla mukana ja harjoitelleet
ahkerasti. Tunneilla on ollut hyvä tekemisen meininki ja iloinen
fiilis.
Marraskuussa kaikki ryhmät, Kylmäkosken vankilan ryhmää
lukuunottamatta,
tulevat katsomaan Sorin Sirkuksen "Las Necalas"
30v.-juhlajoulushowta.
Sirkusopettajan fiiliksiä: "onpa kivaa kun meillä on mukana
innostunutta
porukkaa ja kaikki on tosi taitavia ja hienosti lähteneet mukaan uusiin
juttuihin ja heittäytyneet sirkusteluun. Odotan innolla mitä kevät tuo
tullessaan, kun on saatu syksyllä tutustua osallistujiin ja
osallistujat
on tutustuneet sirkukseen ja mitä siitä syntyykään..."
Tytti Vuolle / Sorin Sirkus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti