tiistai 15. joulukuuta 2015

Jokainen kohtaaminen ratkaisee


Sana itsemääräämisoikeus koostuu sanoista itse (minä), määrätä ja oikeus.

Ymmärrän yhdyssanan tarkoittavan, että minulla on oikeus määrätä itsestäni. Ymmärrykseen sisältyy ajatus, että kaikilla muillakin on sama oikeus. Pohjalla on käsitys siitä, että me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia: omanlaisiamme persoonia ja silti kuin kuka muu tahansa. Me – kukin meistä – olemme itse.

Olen Teatteri Telakka ry:n ja Tukiliiton Teatterista voimaa vuorovaikutukseen-hankkeessa pian viisi vuotta kohdannut aikuisia kehitysvammaisia heidän arjessaan täällä Pirkanmaalla. Tarkoituksenamme on tutkia ja vahvistaa teatterin keinoin kehitysvammaisen aikuisen itsetuntemusta, suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Samalla meillä kaikilla on ollut hankkeen myötä mahdollisuus
oppia jotain myös itsestämme.

Tarinoita näytellessämme kohtaamme usein tilanteita, joissa nousee kysymys itsensä määräämisen oikeudesta. Kuinka paljon meillä on toisillemme aikaa?Kuinka paljon voimme tarjota toisillemme mahdollisuuksia arjessa? Kun kysymme aina harjoituksemme alussa ”mitä kuuluu?”, liittyy kysymykseen myös kysymys ”miksi?”.

Jokaisessa päivässä on hyvin erilaisia tilanteita – myös jokapäiväisissä, rutiininomaisissa kohtaamisissa. Teatteriharjoituksissa huomaamme, miten erilaiset äänensävyt, asennot ja kehon kieli viestittävät meille sen hetken yhteisen kokemuksen. Jos jatkuvasti elämme toisten kiireiden ehdoilla, jos kysymyksemme tai tarpeemme ohitetaan vetoamalla sääntöihin, säästöihin tai vaikka ajan puutteeseen, se vaikuttaa meihin aina. Eikä se vaikutus ole myönteinen.

Vaikka teatteri on leikkiä, olemme tarinoidemme kautta opetelleet asettumaan toistemme asemaan katsomalla ja näyttelemällä. Leikkimällä. Toisen elämällä ei pidä leikkiä, mutta me voimme kuvitella toistemme elämää asettumalla teatterin leikin keinoin, ”toisen saappaisiin”. Siten voimme oppia ymmärtämään toistemme tilanteita – enemmän tai vähemmän toisistamme riippuvaisina.

Teatterista voimaa vuorovaikutukseen ryhmistä Petri Mäkipää

Lue lisää Tukiliiton Tukiviesti –lehdestä http://issuu.com/merjakvtl/docs/tukiviesti_5_15

Kuva Jaana Teräväinen: Valkeakosken ryhmä, Petri, Seppo ja Maikku







perjantai 11. joulukuuta 2015

Reput taidenuotiolla - kaikki ihan hiilenä

Isänpäiväkuunnelmat ovat nyt valmiit!

Neljä kertaa niihin meni.

Koottu materiaalia.

Nauhoitettu, kirjoitettu, editoitu.

Kuunneltu.

Isänpäivä herätti lapsuusmuistot:  kakunteko, vispaaminen.

Tekoprosessi oli kauheeta tohinaa, ryhmätyötä, keskittymistä.

Oli mukavaa.

Terveisin, Reppuryhmä - reippaat puurtajat / Lempäälän Ehtookoto / Kunnari

torstai 19. marraskuuta 2015

Teijo-iltamat Telakalla


Teijo-iltamat 23.11.2015 Teatteri Telakalla klo 18.00 - 21.00
os. Tullikamarin aukio 3 Tampere

Illan ohjelma
18.00 Tervetuloa Teijo-iltamiin
PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu ja Taiteen hyvinvoinnin läänintaiteilija Arttu Haapalainen
Tutustumista ”sokkotreffien” merkeissä
18.30 Tämä on TEIJO - Toiminnalliset Teijo-minityöpajat/ Kulttuurikeskus PiiPoo, Sorin Sirkus, Sisä-Suomen Tanssin aluekeskus, Teatteri Telakka
19.00 Iltamaesityksiä, Open Stage
19.30 Ruokailua ja puheenvuoroja
(HUOM! ruokailu omakustanteinen Telakan tarjonnan mukaan)
ja sitten..
  • ajatusten vaihtoa, yhdessä ideointia
  •  kysy tyhmiä, kerro viisaita ja laita parhaat kuuseen
  • nauti, rentoudu, saa uusia kavereita
21.00 Nukkumaan pää täynnä hyvää mieltä ja ideoita!

Tilaisuuden meidän kaikkien iloksi kokosi,
Kulttuurikeskus PiiPoo/Teijo -tee itse kulttuuria ja osallistu -hankkeen toimijat 
Kulttuurikeskus Piipoo, Teatteri Telakka, Sorin Sirkus, Sisä-Suomen Tanssin Aluekeskus, Sopimusvuori, Villa Hockey, Kylmäkosken Vankila, Pirkanmaan Senioripalvelut, Lempäälän Ehtookoto, Kangasalan Rekola-koto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Tampereen Parkinson Yhdistys, Muotialan asuin- ja toimintakeskus.

Terveyttä kulttuurista/Pirkanmaa -verkosto
Terveyttä kulttuurista / Pirkanmaa -verkosto kokoaa yhteen eri alojen (taide, kulttuuri, sosiaali- ja terveysala jne) ammattilaisia rajat ylittäen. Verkosto jakaa tietoa ja kokemuksia kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdistämisestä ja mahdollistaa yhteiset hankkeet ja kumppanuudet. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita!




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mielikuvitussaari harjoituksessa syntyi tarina Patmos –saaresta




”Matti aamulla keitti puuroa ja söi sitä, samoin toisetkin saaressa eläjät. Yhdessä välissä Liisa ja Lea lähtivät lenkille Tessu nimisen koiran kanssa lenkille. Oli heillä siellä mukavaa. Tessu sai juosta metsässä käpyjen ym. perässä.
Ilona yhdessä välissä päivää kutoi kangaspuilla mattoa, oli sen touhun aloittanut joskus aikaisemmin. Myöskin matonkudetta leikattiin. Siinä touhussa olivat myös Matti, Ville, Pekka, Antero ja Heikki. Leakin vähän aikaa.
Oltiin ulkotöissäkin jonkin aikaa. Haravoitiin lehtiä, puista ne olivat varisseet jo kaikki. Myös Tessu sai olla ulkona silloin. Illalla oltiin kotona, sisällä. Luettiin kirjaa ym.”
Kirjoitti Maija/ Kivalakoti/ Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -ryhmä

perjantai 13. marraskuuta 2015

Runoja, kuunnelmaa ja teatteria

Lempäälän Ehtokodossa on myös käynnistynyt Teijo-toiminta varsin vauhdikkaasti!

Ehtookodon taideryhmät kokoontuvat perjantaisin: aamupäivisin on yksi ryhmä ja iltapäivisin toinen.

Aamupäivän ryhmä on alkanut tehdä omaa isänpäivä -aiheista kuunnelmaa ja iltapäivän ryhmässä olemme tehneet teatteria. Lisäksi on ollut yksi kerta runoutta.

Tässä kuvasatoa toiminnastamme.

runojen synty

kuunnelman äänisuunnitelma

äänitys

runo

runo

runo

runo

runo

runo





Terveisin, Riku Laakkonen / kulttuurikeskus PiiPoo

Kohti omaa ilmaisua






Kehitysvammaisten Tukiliitto ry ja Teatteri Telakka ry järjestävät Pirkanmaalla Teatterista voimaa vuorovaikutukseen- ryhmiä kehitysvammaisille aikuisille. Ryhmässä etsitään teatterin keinoin uudenlaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa. Osallistujien omat kokemukset toimivat työskentelyn pohjana. Ryhmätyöskentely tukee jokaisen omia keinoja ilmaista itseään. Osallistujien lähi-ihmiset ovat mukana. Ryhmät toimivat 2016 syksyyn asti Teijo –hankkeen kautta. Tällä hetkellä toimivia ryhmiä on Valkeakoskella, Viialassa, Lempäälässä, Tampereella ja Hämeenkyrössä. Kaikkiaan seitsemässä ryhmässä on yhteensä yli 70 osallistujaa.
Tavoittelemme ryhmissä omaa ilmaisua, yhteiskunnassa näkymistä ja vaikuttamista sekä etsimme ratkaisuja arjen ongelmiin ja toimintamalleihin. Emme tavoittele esityksiä, mutta niitä saattaa syntyä jos tuntuu siltä. Omat elämykset ja luovat voimavarat  otetaan käyttöön kun opimme itsestämme ja toisistamme uusia asioita.

Terveisin Anne ja Petri











Annen terveiset 


Teatterista voimaa vuorovaikutukseen ryhmät
Lähityöntekijä vai lähi-ihminen, kuka hän on, millä tavalla miellämme kyseisen henkilön. Puhumme teatteriryhmiemme yhteydessä toimivista työntekijöistä lähi-ihmisinä. Kehitysvammaisen henkilön lähi-piiriä tarkasteltaessa olemme huomanneet, että siinä missä useimmilla meistä on ystäviä ja kavereita heidän elinpiirinsä tärkeisiin ihmisiin kuuluvat usein ohjaajat ja työntekijät. Olemme alkaneet kutsua heitä lähi-ihmisiksi, sillä he voivat olla ketä vain ammattinimikkeestä huolimatta. Näiden ihmisten mukaan saaminen ryhmiemme toimintaan on ollut tärkeää. Ilman heitä emme olisi löytäneet yhteistä kieltä kovinkaan helposti esim. puhumattomien henkilöiden kanssa. Lisäksi olemme sitä mieltä, että tarvitsemme heitä, jotta ryhmissä opittu yhdessä tekeminen ja ymmärtäminen voi siirtyä arkeen. Ei ole mielekästä kenellekään oppia uutta itsestään, jos ei voi sitä jakaa. Lisäksi näiden tärkeiden ihmisten kautta me saamme ryhmään viestiä, toimiiko jokin asia ryhmäläisten kanssa vai. Tai onko jotakin, joka meidän olisi hyvä tietää esim. kyseistä henkilöstä tai kuluneen viikon tapahtumista. Tällöin välillä lyhyeltäkin tuntuva ryhmähetkemme saa nopeasti sisältöä.
Tarkastelemme lähi-ihmisten kanssa myös kurssin tavoitteiden toteutumista, kurssilaisen itsensä asettamia tavoitteita ja tietenkin lähi-henkilön itsensä asettamia tavoitteita. Olemme aloittaneet marraskuun alusta kierroksen, jossa jaamme kurssipäiväkirjat myös lähi-ihmisille. Olemme samalla käyneet läpi kurssin tarkoitusta ja keränneet ensimmäiset syksyn palautteet. Olemme samalla myös voineet jakaa kokemuksia.
Tämän kaiken lisäksi lähi-ihminen ryhmässämme on ryhmäläinen. Kun teemme yhdessä asioita voi työntekijä ottaa ryhmäläisen roolin ja heittäytyä mukaan kokeilemaan ja kokemaan. Tällä tavoin voi löytää itsestään uutta, mutta myös uutta muista ryhmäläisistä. Kun meillä on mahdollisuus vaihtaa roolia, meihin voi suhtautua myös toisin. Roolin vaihtaminen on myös minulle itselleni hienoa. Voin saman ryhmähetken aikana olla tarkkailija, tanssija, ryhmäläinen, valokuvaaja ja ohjaaja. HIENOA