keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mielikuvitussaari harjoituksessa syntyi tarina Patmos –saaresta




”Matti aamulla keitti puuroa ja söi sitä, samoin toisetkin saaressa eläjät. Yhdessä välissä Liisa ja Lea lähtivät lenkille Tessu nimisen koiran kanssa lenkille. Oli heillä siellä mukavaa. Tessu sai juosta metsässä käpyjen ym. perässä.
Ilona yhdessä välissä päivää kutoi kangaspuilla mattoa, oli sen touhun aloittanut joskus aikaisemmin. Myöskin matonkudetta leikattiin. Siinä touhussa olivat myös Matti, Ville, Pekka, Antero ja Heikki. Leakin vähän aikaa.
Oltiin ulkotöissäkin jonkin aikaa. Haravoitiin lehtiä, puista ne olivat varisseet jo kaikki. Myös Tessu sai olla ulkona silloin. Illalla oltiin kotona, sisällä. Luettiin kirjaa ym.”
Kirjoitti Maija/ Kivalakoti/ Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -ryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti