 |
| kuva Teemu Keskinen |
Vähän jännittää. Täällä on paljon ihmisiä, ja mukava
puheensorina täyttää Iideshovin kun lämmittelen. Venytän takareisiä, aktivoin
keskivartalon lihaksia ja muistutan
sormenpäitä että nyt olisi aika tanssia. Puen päälle kultaisen paidan ja
lankarullapyrstön. Viimeisenä vielä
hurisen ja surisen niin että ääni aukeaa.
Jännittää, koska en ole esittänyt kohta vuoronsa saavaa
esitystä, Syksyä, melkein vuoteen. Ja jännittää vähän, sillä tämä on
ensikohtaaminen monen ihmisen kanssa, joita tulen tapaamaan uudelleen
TEIJO-projektissa täällä Muotialan toimintakeskuksessa. Tänään esitän heille
Syksyn. Mitähän he ajattelevat siitä?
Tämänpäiväisen juhlalle on aihetta, sillä Muotialan
toimintakeskus ry täyttää 20-vuotta. Tunnelma Iideshovissa on kotoisa ja
lämmin. Juontajakolmikko Timo, Jussi ja Janne johdattelevat hersyvine
vitseineen juhlaväen ja arvovaltaiset vieraat läpi juhlan, ja myös kertovat
milloin minun vuoroni esiintyä.
Virallisen osuuden jälkeen on vapaamuotoisen seurustelun
aika. Jännitykseni taisi olla aivan turha, sillä moni tulee juttelemaan. Saan
kuulla muun muassa seuraavia pohdintoja esitykseni sisällöstä:
”Se oli kuin puhetta
mutta ei kuitenkaan, ja laulua, mutta ei kuitenkaan. Ja kuin voimistelua,
eikä kuitenkaan vain sitäkään.”
”Tuli mieleen itämaat.”
”Ja kurjet.”
”Erikoista. En ole ikinä nähnyt tällaista.”
”Arvaa mistä tiesin että olet tanssija? No, tietysti siitä
kun seisoit niin pitkään yhdellä jalalla.”
Ensikohtaaminen taisi mennä hyvin, ja tunnen oloni hyvin tervetulleeksi.
Tästä on hyvä aloittaa vuoden vaihteessa! Ensi vuonna tulossa on nimittäin
paljon tanssia, oman kehon kuuntelua, valokuvaamista ja oman itsen pohtimista
taiteen keinoin.
Tämän ensikohtaamisen perusteella uskon, että samanlainen
avoimuus uuden kohtaamisessa ja uteliaisuudessa jatkuvat itse kullakin. Oma
toiveeni on, että kun työskentelen Muotialan toimintakeskus ry:n residenssitaiteilijana,
minua tullaan nykäisemään hihasta ja juttelemaan. Toivon myös, että tutkisimme,
tuntisimme, ihmettelisimme, ihailisimme, eläisimme ja tietysti taiteilisimme
yhdessä. Sillä sitä on parhaimmillaan ihmisten ja taiteen kohtaaminen, oli se
sitten ensimmäinen tai ties kuinka mones kerta. Kuten tänään.
Juhlan lopuksi en voi kuin yhtyä erään juhlavieraan
sanoihin: ”Kyllä kannatti tulla!”
Noora Nenonen / Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
 |
| kuva Teemu Keskinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti