perjantai 13. marraskuuta 2015

Kohti omaa ilmaisua






Kehitysvammaisten Tukiliitto ry ja Teatteri Telakka ry järjestävät Pirkanmaalla Teatterista voimaa vuorovaikutukseen- ryhmiä kehitysvammaisille aikuisille. Ryhmässä etsitään teatterin keinoin uudenlaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa. Osallistujien omat kokemukset toimivat työskentelyn pohjana. Ryhmätyöskentely tukee jokaisen omia keinoja ilmaista itseään. Osallistujien lähi-ihmiset ovat mukana. Ryhmät toimivat 2016 syksyyn asti Teijo –hankkeen kautta. Tällä hetkellä toimivia ryhmiä on Valkeakoskella, Viialassa, Lempäälässä, Tampereella ja Hämeenkyrössä. Kaikkiaan seitsemässä ryhmässä on yhteensä yli 70 osallistujaa.
Tavoittelemme ryhmissä omaa ilmaisua, yhteiskunnassa näkymistä ja vaikuttamista sekä etsimme ratkaisuja arjen ongelmiin ja toimintamalleihin. Emme tavoittele esityksiä, mutta niitä saattaa syntyä jos tuntuu siltä. Omat elämykset ja luovat voimavarat  otetaan käyttöön kun opimme itsestämme ja toisistamme uusia asioita.

Terveisin Anne ja Petri











Annen terveiset 


Teatterista voimaa vuorovaikutukseen ryhmät
Lähityöntekijä vai lähi-ihminen, kuka hän on, millä tavalla miellämme kyseisen henkilön. Puhumme teatteriryhmiemme yhteydessä toimivista työntekijöistä lähi-ihmisinä. Kehitysvammaisen henkilön lähi-piiriä tarkasteltaessa olemme huomanneet, että siinä missä useimmilla meistä on ystäviä ja kavereita heidän elinpiirinsä tärkeisiin ihmisiin kuuluvat usein ohjaajat ja työntekijät. Olemme alkaneet kutsua heitä lähi-ihmisiksi, sillä he voivat olla ketä vain ammattinimikkeestä huolimatta. Näiden ihmisten mukaan saaminen ryhmiemme toimintaan on ollut tärkeää. Ilman heitä emme olisi löytäneet yhteistä kieltä kovinkaan helposti esim. puhumattomien henkilöiden kanssa. Lisäksi olemme sitä mieltä, että tarvitsemme heitä, jotta ryhmissä opittu yhdessä tekeminen ja ymmärtäminen voi siirtyä arkeen. Ei ole mielekästä kenellekään oppia uutta itsestään, jos ei voi sitä jakaa. Lisäksi näiden tärkeiden ihmisten kautta me saamme ryhmään viestiä, toimiiko jokin asia ryhmäläisten kanssa vai. Tai onko jotakin, joka meidän olisi hyvä tietää esim. kyseistä henkilöstä tai kuluneen viikon tapahtumista. Tällöin välillä lyhyeltäkin tuntuva ryhmähetkemme saa nopeasti sisältöä.
Tarkastelemme lähi-ihmisten kanssa myös kurssin tavoitteiden toteutumista, kurssilaisen itsensä asettamia tavoitteita ja tietenkin lähi-henkilön itsensä asettamia tavoitteita. Olemme aloittaneet marraskuun alusta kierroksen, jossa jaamme kurssipäiväkirjat myös lähi-ihmisille. Olemme samalla käyneet läpi kurssin tarkoitusta ja keränneet ensimmäiset syksyn palautteet. Olemme samalla myös voineet jakaa kokemuksia.
Tämän kaiken lisäksi lähi-ihminen ryhmässämme on ryhmäläinen. Kun teemme yhdessä asioita voi työntekijä ottaa ryhmäläisen roolin ja heittäytyä mukaan kokeilemaan ja kokemaan. Tällä tavoin voi löytää itsestään uutta, mutta myös uutta muista ryhmäläisistä. Kun meillä on mahdollisuus vaihtaa roolia, meihin voi suhtautua myös toisin. Roolin vaihtaminen on myös minulle itselleni hienoa. Voin saman ryhmähetken aikana olla tarkkailija, tanssija, ryhmäläinen, valokuvaaja ja ohjaaja. HIENOA




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti